SirkkuIngervo

Vuorotyössä käyvien yksinhuoltajien pienten koululaisten hoito lakisääteiseksi!

 

Hoitoalalla ja ravintoloissa on aina tehty vuorotyötä. Kauppojen aukiolon sääntely tuskin enää palaa. Erityisesti suurten kauppaketjujen liikkeet ovat auki jopa 24/7, sillä asiakkaita riittää.

Nyt on korkea aika turvata pienten koululaisten hoitoratkaisut vuorotyössä käyville. Erityisesti yhden vanhemman perheille tilanne on kohtuuton. Pitääkö vuorotyössä käyvän yksinhuoltajan jättää työnsä, kun lapsi menee kouluun? Tai jättää lapsi yksin iltaisin, viikonloppuisin tai öisin?

Helsinki on muuttovaltainen kunta, jossa hyvin harvalla vuorotyössä käyvällä naisvaltaisten alojen (kaupan-, ravintola- tai hoitoalan) työntekijällä on suvun tai ystävien riittävä hoitotuki pienen koululaisten hoitoapuna arjessa.

Suomi on edelleen maa, jossa jostain syystä jopa ihannoidaan ns. varhaista itsenäistymistä, jona varhain yksin ”pärjäämistä” usein pidetään. Kuitenkin Suomi on myös maa, jossa erilaisten riippuvaisuuksien hoitoon kuluu satoja miljoonia euroja vuosittain. On tärkeää, että lapsi saa olla riippuvainen aikuisesta pienenä. Itsenäistymisen aika on paljon myöhemmin. Monissa maissa lapsia ei saa edes jättää yksin alle 12- vuotiaana.

Varhaiskasvatuksessa on mahdollista saada alle kouluikäiselle lapselle vuoropäivähoitoa huoltajan työvuorojen mukaisesti. Sama mahdollisuus tulisi lainsäädännöllä turvata myös pienille koululaisille. Toinen vaihtoehto on, että työnantaja huolehtii siitä, että työvuoroja laadittaessa vuorotyössä käyvälle yksinhuoltajalle mahdollistetaan työvuorot arkipäivisin.  Kohti lapsiystävällistä Suomea!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat